Urheilu

Urheilu Ruotsissa

Ruotsi on historiansa aikana saavuttanut urheilumenestystä laajalla rintamalla: maa on menestynyt sekä yksilö- että joukkuelajeissa kansainvälisissä kilpailuissa. Maassa on erinomaiset harjoitteluolosuhteet sekä kesällä että talvella, koska Ruotsi ulottuu ilmastollisesti rikkaalle alueelle Tanskan rajasta Lapin leveyspiirille. Myös lähihistorian vauraus ja poliittisesti vakaat olosuhteet ovat olleet urheilumenestyksen takaajia. Suomella ja Ruotsilla on naapureina lajissa kuin lajissa kova hegemoniakamppailu paremmuudesta.

Joukkuelajeissa Ruotsi tunnetaan erityisesti jalkapallon ja jääkiekon saralta. Molemmissa maan menestys on ollut sangen erinomaista ja erityisesti jääkiekossa ”Tre Kronor” on vakiintunut Suomen arkkiviholliseksi jääkiekon mm-kilpailuissa. Kukapa suomalaisen jääkiekon ystävä ei muistaisi vuoden 2003 kotikisojen Suomen katkeraa 6-5 tappiota Ruotsille, jonka nöyryyttävyyden huipensi Suomen 6-1 johdon kääntyminen tappioksi. Suomi onnistui kuitenkin antamaan samalla mitalla takaisin vuosien 1995 ja 2011 mm-finaaleissa. Ruotsalaiset janoavat menestystä jääkiekon saralla ja kaksi olympiakultaa ja yhdeksän maailman mestaruutta todistavat sen, että Ruotsi on todellista jääkiekkokansaa henkeen ja vereen.

Jalkapallo on kuitenkin vielä suuremmassa asemassa Ruotsissa, mikä voi tulla joillekin suomalaisille yllätyksenä. Maassa on hyvin pitkät jalkapalloperinteet ja historian saatossa Ruotsi on niittänyt menestystä kansainvälisellä tasolla: maa on vakiokävijä mm-kilpailuissa ja saavutti vuoden 1958 mm-kotikisoissaan hopeaa! Tuorein mitali on vuoden 1994 mm-pronssi. Tunnetuimpia pelaajia ovat mm. modernin jalkapallon kulttihahmo Zlatan Ibrahimovich, italiaisseura AC Milanin kautta aikojen paras maalintekijä Gunnar Nordahl ja maalivahti Thomas Ravelli. Jalkapallo on Ruotsin suosituin urheilulaji ja kansallisen liigan, junioritoiminnan ja edistyneen maajoukkuetoiminnan avulla maa tuottaa tasaiseen tahtiin kansainvälisen tason huippupelaajia.

Yksilölajeissa Ruotsi on kunnostautunut erityisesti yleisurheilun, tenniksen, golfin ja hiihdon saralla. Yleisurheilumenestyksen takaajina ovat olleet kauas kantautuvat perinteet: maa on osallistunut vuoden 1904 St. Louisin olympialaisia lukuunottamatta kaikkiin olympialaisiin ja se sai järjestää omat kotikisansa jo vuonna 1912 Tukholmassa. 2000-luvun kuuluisin ruotsalainen yleisurheilija on seitsen- ja viisiottelija Carolina Klüft , joka saavutti vuoden 2004 Ateenan olympialaisten seitsenottelussa olympiakultaa. Myös hiihdossa maalla on pitkät perinteet ja ehkä tunnetuin ruotsalainen maahtohiihtäjä on Gunde Svan, joka voitti 1980-luvulla neljä kertaa olympiakultaa. Ruotsi ylpeilee myös Vaasahiihdolla, joka on maailman suurin hiihtotapahtuma.

Myös tenniksessä ja golfissa maan menestys on ollut vertaansa vailla. Tenniksen puolella erityisen kuuluisia ovat kaikkien aikojen parhaisiin pelaajiin kuuluvat Björn Borg, Mats Wilander ja Sven Edberg. Borg voitti uransa aikana huikeat 11 Grand Slam-turnausta. Maan menestynein golfari on naispelaaja Annika Sörenstam.

Ruotsilla on kerta kaikkiaan upeat perinteet urheilun saralla ja Ruotsista löytää paljon urheiluun liittyviä nähtävyyksiä. Myös täkäläiset urheilukilpailut (paikallinen jääkiekko- ja jalkapalloliiga) ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia. Ruotsissa vierailun ei tarvitse olla pelkkää shoppailua ja historiallisten kohteiden tutkimista -matkaa voi maustaa myös viihdyttävillä urheilutapahtumilla!

Jätä kommentti