Tapakulttuuri

Ruotsalainen tapakulttuuri

Ruotsi muistuttaa maana ja tavoiltaan hyvin paljon Suomea. He pitävät kahvittelusta, kanelipullista, lihapullista ja perunamuusista. Kuitenkin ruotsalaisessa tapakulttuurissa on joitain pieniä eroavaisuuksia verrattuna länsinaapureihimme. Tässä lueteltu joitain eroja ja yhteneväisyyksiä suomalaisen kulttuurin kanssa.

1) Sosiaalinen kanssakäyminen ja kommunikaatio

Ruotsissa ollaan avoimempia sosiaalisen kanssakäymisen suhteen ja yleinen asenne on positiivisempi. Ruotsalaisten tapaan ei kuulu valittaa asioista, vaan he ovat ilmaisuissaan epäsuorempia ja asioista mieluummin kierrellään ja kaarrellaan kuin puhutaan suoraan. Ruotsalaiset haluavat myös puhua aiheista, jotka eivät loukkaa ketään. Tyypillisen ruotsalaisen ”small talkin” aiheina ovat usein yleiset, kevyet kuulumiset ja sää. Sen sijaan tunteita kuumentavista aiheista vältellään puhumasta, kuten politiikka, talous, urheilu tai maahanmuuttoasiat.

2) Hintataso

Yleinen hintataso on Ruotsissa melko kallis. Tämä näkyy etenkin ruuan hinnassa, joka on vähintäänkin Suomen tasoa, mutta useimmiten vielä hiukan kalliimpaa, riippuen kruunun kurssista.

3) Palveluraha

Juomarahan jättäminen Ruotsissa ei ole välttämätöntä, sillä palvelu on jo sisällytetty laskun hintaan. Halutessaan jotain voi kuitenkin jättää, mikäli palvelu on ollut erinomaista.

4) Astiankuivaus

Asunnoissa ei käytetä ollenkaan perinteistä astiankuivauskaappia, vaan käytössä on pöydälle laitettava erillinen kuivausteline.

5) Sauna ja kylpyamme

Ruotsalaiset eivät suosi saunaa, ja jos sellainen asunnosta sattuu löytymään, sen käyttötarkoitus on usein varasto. Sen sijaan lähes jokaisesta taloudesta löytyy kylpyamme.

6) Asuntojen saatavuus

Ruotsissa vuokra-asuntojen saatavuus on melko hankalaa, erityisesti suurissa kaupungeissa. Yleistä Ruotsissa onkin asua joko alivuokralaisena tai niin sanotussa asumisoikeusasunnossa.

7) Työelämä ja päätöksenteko

Työelämässä asioista pyritään päättämään yhdessä, eikä Ruotsissa arvosteta samaan tapaan pomon auktoriteettia kuin Suomessa. Ruotsalaiset haluavat olla asioista aina samaa mieltä ja välttää konflikteja. Tämä tarkoittaa perinpohjaisia neuvotteluja, ja päätöksenteko voi usein olla hyvin aikaa vievää. Huolellinen suunnittelu ja ajankäyttö ovat myös ruotsalaisille merkkejä korkeasta laadusta. Jos asiat etenevät ruotsalaisten mielestä liian nopeasti, se merkitsee heille huonompaa laatua.

8) Liikennekulttuuri

Ruotsalainen liikennekulttuuri on melko samanlainen kuin Suomessa. Nopeusrajoitukset ovat useimmiten 50 km/h kaupungeissa, 70 km/h taajaman ulkopuolella ja 110 km/h moottoritiellä, mikä poikkeaa hieman suomalaisesta. Alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisesta Ruotsissa on tiukat säännöt. Rattijuopumusraja on 0,2 %, ja mikäli raja ylittyy, kortti lähtee heti hyllylle ja seuraa isot sakot. Ylinopeudesta sakotetaan myös herkemmin kuin Suomessa.

9) Maksut ja verot

Tukholman keskusta-alueella ja Göteborgissa on käytössä ruuhkavero, joka veloitetaan päiväsaikaan arkipäivisin. Sundsvallissa ja Motalassa on käytössä siltamaksut. Maksujen hinta määräytyy auton koon perusteella.

10) Alkoholilainsäädäntö

Alkoholilainsäädäntö on Ruotsissa tiukempi, ja esimerkiksi kaupoissa myydään vain mietoja juomia, joiden alkoholipitoisuus on enintään 3,5 tilavuusprosenttia. Muuten alkoholituotteita myy Systembolaget (ruotsalainen Alko).

11) Nuuska

Nuuskan valmistus ja myynti on Ruotsissa sallittua erikoisluvalla.

12) Itsepalvelu

Kaupoissa suositaan itsepalvelukassoja perinteisten kassojen ohessa. Myös huoltoasemat Ruotsissa ovat suurimmaksi osaksi itsepalveluasemia automaateilla.

13) Perinteiset juhlat

Vappuna Ruotsin perinteisiin kuuluu polttaa kokkotulet, mutta vappupalloja ei Ruotsissa juurikaan näy. Juhannukseen puolestaan kuuluu juhannussalko, jonka ympärillä tanssitaan piirileikkejä.

14) Koulutusjärjestelmä

Ruotsissa on ilmainen koulutus peruskoulusta lukioon asti, ja korkeakoulutus on myös suuressa osassa maksutonta. Korkeakouluopiskelijoille myös tarjotaan opintotukea ja muita taloudellisia tukia.

15) Talviaika

Ruotsissa talvet voivat olla pitkiä ja kylmiä, erityisesti pohjoisosissa. Talviurheilu, kuten hiihto ja jääkiekko, ovat suosittuja aktiviteetteja.

16) Luonto ja ulkoilmaelämä

Ruotsissa on upeaa ja monipuolista luontoa, joka tarjoaa mahdollisuuksia retkeilyyn, vaellukseen, kalastukseen ja muihin ulkoilma-aktiviteetteihin. Ruotsalaiset arvostavat luonnonläheistä elämäntapaa ja viettävät paljon aikaa ulkona.

17) Ruotsalainen design ja muotoilu

Ruotsi on tunnettu myös muotoilusta ja designista. Ruotsalaiset brändit, kuten IKEA ja H&M, ovat saavuttaneet kansainvälistä suosiota, ja Ruotsin muotoiluosaaminen näkyy monissa arjen esineissä ja sisustuksessa.

18) Juhlapäivät

Ruotsissa on useita perinteisiä juhlapäiviä, kuten kruunajaiset, kansallispäivä ja jouluaikaan liittyvät perinteet.

19) Ruotsin kieli

Ruotsin kieli on ruotsalaisten äidinkieli, ja vaikka suurin osa ruotsalaisista puhuu myös englantia.

Lähteet:

finlandabroad.fi/web/swe/ajankohtaista

http://www.rajaneuvonta.net/fi/kaupankaynti-markkinat/liikekulttuuri-ruotsissa

http://www.autoeurope.fi/go/autonvuokraus-ruotsi/

http://ruotsiin.blogspot.fi/2016/09/miten-loydan-vuokra-asunnon-ruotsista.html

https://visitsweden.com/sweden-facts/

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/02/abbaa-ja-anjovista-ruotsalaisia-tapoja-ja-ruokaperinnetta

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Tapakulttuuri”

  1. Pieniä kultuurieroja?! Nojaa…sanoisin kyllä että kysymyksessä on kaksi täysin erilaista kansaa ja kulttuuria. Jostain syystä on viieisen kahden vuosikymmenen aikana ollut muodista(ja samalla epärehellistä) väittää Suomea ja Ruotsia samnkaltaisiksi.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Vesa Peruuta vastaus